MITÄ SÄ VOIT OIKEESTI SANOA?

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Lähiaikoina oon huomannu kuinka monet luulee saavansa heittää toiselle ihan minkälaista kommettia vain. Joko selän takana tai suoraan päin naamaa. Ilman perusteluja kumminkaan on turha ottaa itseensä sanomisia, muistakaa se. Varsinkin mun bloggaaminen tuottaa monelle ongelmia. Kysymys kuuluu, että miksi. Jos mun naama ei miellytä niin lopeta mun seuraaminen sosiaalisissa medioissa tai vaikka estä. Kukaan ei pakota sua lukemaan tätä blogia tai tykkäämään musta. Oon vahva persoona, tiedän sen. Oon kans kova esittämään mun omia mielipiteitä ja sanomaan asiat suoraa. Moni ei niistä jutuista pidä ja se on ihan ok.

Oon paljon somessa esillä ja jaan täällä blogin puolella mun elämästä asioita. Sehän tekee musta oikean magneetin juoruille. Eli mun pitäisi kestää kaikki, koska pidän blogia? Tai mua ja mun elämää saisi arvostella jokaista asiaa myöten. Myös mun läheiset voidaan leimata naurettaviksi, koska te määrittelette mut naurettavaksi. Mutta kuinka paljon te oikeasti tiedätte mun asioista? Ette sentään niin paljon, että niistä voisi alkaa ruotimaan mun elämää. Te näätte siitä vain osan, mutta silti sitä pientäkin osaa on pakko arvostella.

Jutut kiertää, oletuksia syntyy ja viha senkun kasvaa. Alkaa varmasti kuulostamaan siltä, ettei mulle sais sanoa mitään tai suutun. Totta kai saa sanoa, mutta perusteluiden kanssa. Tutustumaan saa (ja kannattaa) tulla, jos on epävarma millainen mä oikeasti olen. Päätä vasta sitten mielipiteesi musta, äläkä liity muiden kuoroon ”se on niin ylimielinen ja luulee itestään liikoja!!”

Mä jaan teille mun elämän kiemuroita ja kommelluksia. Eikö se riitä? Pitäisikö mun oikeesti olla maalitauluna, kun te heittelette mua päin tuulesta tempaistuja asiota? Oonko mä se kehen saa purkaa pahana päivänä vihansa haukkumalla? Sori tyypit, mutta mä en ole likakaivo, johon saatte pahan olonne heittää.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Ihmiset juoruu aina, se on fakta. Eikä se oo mua ennen haitannu, mutta pari viikkoa sitten mentiin jo kauas mun kipurajan yli. Oon sujut, jos mua arvostellaan. Kohtuudella. Mutta sitte, kun homma menee siihen, että saan viikonloppuisin hauskoilta humaltuneilta töykeitä snäppejä, joille en ole ikinä edes puhunut. Päin naamaa tullaan sanomaan kuinka naurettava olen ja blogini on yksi iso vitsi. Tai ulkonäköäni arvostellaan kovaan ääneen selän takana ja seuraavan kerran nähdessä sama henkilö tulee kehumaan ulkonäköäni. Kuinka mun elämää ruoditaan somesn perusteella ja mikä pahinta, mun perhettä ja ystäviä. Toistan, mun elämää ei ole pakko täällä seurata.

Vaikka noi asiat saa suurinpiirtein mut nauramaan ja menettämään kunnioituksen kyseisiä ihmisiä kohtaan, kyllä noi jutut silti huonona päivänä tuntuu. Sitähän nämä ihmiset varmasti ajavat takaa, pahaa mieltä. Mutta harmiksenne olen vieläkin täällä.

Totuus on, ettei kukaan voi tietää mitä toisen elämän kulisseissa tapahtuu. Tässä kohtaa kehotan teitä katsomaan Netflixistä ”13 reasons why”. Kyseisessä sarjassa näkee kuinka ihmiset ottavat läpällä heitetyt asiat hyvin erilailla, joku loukkaantuu joku taas ei. Aina ei tarvitse porukan edessä esittää hauskaa ja väkisin vääntää jostain henkilöstä vitsiä, välillä voi olla ihan hiljaakin. Keskittykää mielummin asioista puhumiseen ihmisten sijaan.

Monet miettii tällä hetkellä varmasti silmät pyöritellen, kuinka valitan pikku asioista. Niinkuin aiemmin jo totesin olevani kova sanomaan asioita suoraan enkä ole sitä tyyppiä, joka hiljaa itkee itsensä uneen ja kuvittelee ansaitsevansa kaikki haukut. Eiei.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Nyt siellä ruudun takana varmasti viestitellään: ”Mitä vittua toi Prepula taas kirjotti, mee kattoo me ollaan siin postaukses!”  Mietitään kuinka otan tunteisiin pieneiä asioista. Tai hihitellään kuinka mä luulen olevani joku julkisuuden henkilö, joka saa yhdellä postauksella muutettua kaiken. Ei, mä olen ihan normaali. Ihan samalla tasolla niinku te kaikki muutki. Jos tuun sua kadulla vastaa enkä huomio sua hymyllä tai moikkaamisella, se ei tarkota että olisin ylimielinen. Tai se, että jaan muissa someissa linkkejä postauksiini. Mä oon aidosti ylpeä tästä mitä teen ja haluun mua näyttää sen muille. En ilkeyksiäni jakele linkkejä sen varjossa, että mähän oon nyt bloggaaja. 

Toivottavasti jollain edes raksuttaa päässä sen verran, että seuraavan kerran suunsa avatessa jopa miettii mitä sanoo. Jatkossa, jos sua ärsyttää tässä blogissa (tai mun muissa someissa) joku asia niin tule sanomaan asiasta. Perustelun kera, kiitos. Yksikään ”sun blogi on paska me nauretaa sillee” ei saa tätä blogia millään tavalla muuttumaan. Sori. Ainoa asia, mikä muuttuu on mun suhtautuminen tollassia henkilöitä kohtaan. Jos taas tuut ilmottamaan mikä postaus, mikä sana tai kuva häiritsee niin mä lupaan ottaa asian huomioon ja korjata sen. Palautetta saa aina antaa, mutta vikinät menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!

4 kommenttia artikkeliin ”MITÄ SÄ VOIT OIKEESTI SANOA?

  1. Hyvä postaus. En myöskään ymmärrä tuollaisia ihmisiä jotka näyttää olettavan että julkisuus tekisi ihmisistä vapaan maalitaulun ja jotenkin immuuneja roskapuheelle.

    Pidän blogistasi ja ihailen tyyliäsi sekä itsevarmuuttasi kovasti. 🙂

    Tykkää

  2. Moikka Marianne! Tosi kiva blogi sulla! Oot kyllä mun mielestä huipputyyppi, ollut ihan pienestä tytöstä asti ja tuut varmasti pärjäämään hienosti elämässä. Olet niin valoisa ja reipas, pidä tuo persoona ilkimyksistä välittämättä. Ihania kuvia sinusta! 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s