sivuja siellä täällä

sivu

Siellä ne lentää. Omasta ajatusvihosta revityt sivut. Käsin rypistetty sivu leijuu tuulen mukana pois päin minusta, hyvä niin. Muutaman sivun säästin kynttilän liekkiä varten. Tai ehkä tyrkkään ne vain suoraan takkatuleen. Yksi repimistäni ja raadelluista sivuista jää jumiin katukivetykseen. Se vain juoksee paikoillaan kuin mikäkin hamsteri. Se yrittää ja yrittää jatkaa matkaa, muttei sen voimat riitä siirtämään katukivetystä sen tieltä pois.

sivu2

Tunnen sen ihollani. Kuulokkeista tulevan musiikin pistävyyden ja korkean äänen viehättävyyden. Ja niin, sateen myös. Sade alkaa hiljalleen tehdä tehtäväänsä ja tuhraamaan kuulakärkikynäni uraa kädessä olevalta sivultani. Paperi suorastaan sulaa kädestäni pois. Se  halkeaa ja tömähtää maahan. Suoraan vesilätäkön viereen, josta heijastuu peilikuvani. Otin tuijotuskilpailun oman peilikuvani kanssa, hävisin sen. Pettyneenä potkaisen maassa olevaa sivua syrjemmälle ja näen sen sanoman kunnolla. Se oli käsinkirjoitettu, huulipunaa täynnä oleva ja monen kyyneleen suodattama sivu tunnepäiväkirjasta. Aika hirttäytyy sillä sekunnilla, ajatukset juoksevat seinää päin, tunteita kuohuaa syvältä sisimmästä poskille punaksi asti. Otan askeleen eteenpäin ja pysähdyn uudelleen.

sivu3

sivu4

Pysähdyin miettimään paperissa olevaa päivämäärää, se oli monta kuukautta sitten tästä päivästä. Sen jälkeen en ollut kirjoittanut. En sanaakaan. Otin vahingossa ja itseltäni salaa aikalisän elämään. Tajusin sen vasta nyt. Olin hokenut päässäni, kuinka  aikalisälle ei ole aikaa. Ei tämän työmäärän ja koulustressin keskellä. Huomaamattani olin ottanut askeleen taka-alalle ja hengittänyt pari kertaa syvempää kuin vuosiin. Se teki hyvää, mutta lennätti monta puukkoa selkäänii yrittäen puhkoa keuhkoni. Hengitin hetken ajan hengenahdistusten kautta. Toisten kaupunkien ilma paransi hapenottokykyäni. Jokainen junamatka pyyhki silmälasejani puhtaammiksi, näin taas selvästi ja kirkkaasti muiden aatteita. Osasin taas pelata tätä peliä.

Keräsin matkalla kotiin sanoja: katujen nimiä, grafittejen sanomia, tienviittojen ohjeistuksia ja muistoja näiltä kulmilta. Työpöydälläni niistä muodostui runo. Sitä en repinyt, polttanut tai hukuttanut. Se sai jäädä henkiin.

sivu5

Mitä tykkäsitte tän tyylisestä postauksesta? 🙂

TAUON PAIKKA?

18

Ensi viikko on mulla syysloma, mutta onkin eri asia pystynkö pitämään sen viikon lomana. Työvuoroja on ainakin parille päivälle laitettu ja koulujuttuja tiedän, että ainakin päivä tai kaksi pitää niille uhrata. Muuten ajattelin ottaa rennosti, tosin kalenteri on täyttynyt tapaamisista siihen tahtiin, että katsotaan tuntuuko loma edes rentouttavalta ja oikeasti lomalta.

188

Pieniä to-do juttuja olisi tarkoitus toteuttaa, kuten:

kokeilla kaverin antamaa porkkanapihvi ohjetta

mennä pelaamaan sulkkista ja viettää muutenkin ”ystäväpäivää”

katsoa loput tavarat kirppikselle

nukkua pitkät päikkärit

käydä ainakin kerran kahvilla 

vierailla museossa

kirjoittaa ajatusvirtaa pitkästä aikaa

katsoa Vain elämää- jaksoja

suunnitella seuraavaa suurta askelta

lähteä kylpylään 

yöpyä yksi yö hotellissa

käydä TV- sarjan kuvauksissa (katsotaan päädynkö telkkariin vai jäänkö taka-alle)

suunnata Helsingin suuttaa yhteen tärkeään tapaamiseen, jonka uskon muuttavan aika paljon mun työkuvioita ja blogin tulevaisuutta

käydä (jokaviikkoisella) fysioterapia käynnillä avaamassa selkää 

1888

Aika tapahtumarikas viikko siis tulossa! Mä jatkan tästä filosofian esseen kirjoitusta, joten chau!

VOIMAVAROJA

Muistilappuja täynnä oleva vihko, liian täyteen tungettu kalenteri, tyhjä kahvikuppi ja kotiin unohtunut koneen laturi. Niistä mun päivä tähän mennessä on koostunut. Kuulostaa synkältä, mutta otin pienen paussin kouluhommista ja suuntasin kaverin kanssa lähikuppilaan. Pitkästä aikaa pystyin olla läsnä, ei tehnyt mieli katsoa kännykkää tai laittaa instastoryyn kuvaa tilanteesta. Kyseinen kahviseuralaiseni sai mut taas muistamaan, kuinka kaikesta selviää. Edes jotenkin. Mutta ennen kaikkea, kuinka tärkeitä ne pienetkin voimavarat on pahan paikan sattuessa.

Viimeiset viikot on olleet mulle rankkoja. Kiire tuntuu kasautuvan, selkä ilmoittaa olemassa olostaan liiankin usein öisin ja aika ei vaan tunnu riittävän kaikkeen tai kaikkien näkemiseen. Se harmittaa. Pää olisi täynnä ideoita, mutta selkä ei anna toteuttaa niitä (tai kalenteri). Liiallisesta työmäärästä laukeaa liiankin usein migreeni, joka vetää sängyn pohjalle pariksi päiväksi, vaikka siihen ei todellakaan olisi aikaa. Kännykkään tulee jatkuvasti viestejä, joihin en vain pysty vastaamaan hyvän työdraivin aikana. Välillä menee päiviä, että muistan edes vastata niihin, hups.

Voimavarojen merkitys on korostunut erittäin paljon näinä aikoina. Ihan ne pienetkin jutut tuntuu kannattelevan arkea. Niin pieni asia voi pilata päivän, mutta myös pieni asia voi pelastaa päivän.

hymyilevä asiakas

ihana viesti Facebookissa koskien blogia

hyvän palautteen saaminen pomolta

kahvikone työpisteen vieressä

korkea tasoinen pöytä, jossa voin seisoa työskennellessä (selkä kiittää)

alennuksessa olevat miniporkkanat

kun ei sada koko ajan !!

kirppislöydöt

uusi yliviivaustussi

meikitön arki

mummon tekemät eväät pitkää päivää varten

kun joku lupaa auttaa sua vaikeassa aineessa

filosofian tunnit 

kaverit, jotka kertoo kirjavinkkejä

vesipullon muistaminen ja veden juonti pitkin päivää

facetime puhelut muutamalle läheiselle ystävälle, jotka asuu muualla Euroopassa

Ne on niitä pikkusia juttuja, mutta ilman niitä arki olisi varmasti vaikeampaa.

Voimavaroja kaikille jatkuvaan viikkoon!

 

 

Nyt on hyvä

tämä

täääämä

Otsikon sanoman mukaan, nyt just on hyvä olla. Ihan kaikilta elämänalueilta katsottuna. Tunne on tällä hetkellä hyvin rauhallinen ja vapautunut. Pitkästä aikaa voin aidosti sanoa, että oon oikeesti onnellinen.

tämä4

tämä5

No, mitä tässä nyt sitten on tapahtunut?

Jotkut saattaakin tietää jo, että loppu kesästä tein muutaman ison päätöksen. Päätin käydä lukion kahteen vuoteen, että pääsen nopeammin sinne minne oikeasti haluan. Samalla aloitin työt. Hullua eikö? Kohta on muutama kuukausi takana 12h työpäiviä, päivisin töitä ja iltaisin koulua. Raskasta se on, mutta palkitsevaa. Koen tämän muutoksen oikeasti voimaannuttavana, nimittäin vuosi sitten olin aivan poikki jokaisen koulupäivän jälkeen. Nyt sitä vasta oikeasti tajuaa, kuinka jatkuvat sosiaaliset tilanteet, joissa ei viihdy, ovat oikeasti todella raskaita.

Oon saanu mun rinnalle pari uutta ja myös yhden vanhan ystävän. Seurassa viihtyminen on mulle todella tärkeää, miksi siis väkisin pakottaa itseään olemaan sellaiste kanssa, joiden seurassa ei viihdy.

Oma terveyden tila on heitellyt kuperkeikkaa jokusen vuoden jo, mutta vihdoin asia alkaa olla jo kunnossa. Selän kanssa mulla on viimeisen vuoden ajan ollut eniten erimielisyyksiä. Viime viikolla kävin pitkästä aikaa fysioterapeutilla, eikä sieltä lähdetty niin toiveikkain mielin kuin sinne mentiin. Pitkä prosessi selän kanssa edessä, mutta hei mä pystyn jo istumaan ilman särkylääkkeiden syömistä! Viime lukuvuosi meni särkylääkkeitä napsiessa suunnilleen jokaisella välkällä, että pystyisin istumaan seuraavan tunnin. Edellisestä lauseesta voi jo päätellä, etten tuolloin ollut se mukavin ihminen. Päinvastoin, jatkuva kipu teki mut todella ilkeäksi.

Oon vihdoin ja viimein päässyt ulos materialismionnelisuudesta. Nykyään haluan vain kaikesta eroon, siis ihan kaikesta. Mun huonekaluista lähtien. Vaatteita ja tavaroita on lähdössä kirpparille taas hirveä kasa muutaman viikon sisällä. Jos multa kysyttäisiin nyt niin kuulokkeita ja kalenteria (ja mun kissaa!!) lukuunottamatta kaiken sais viedä pois. Ihan kaiken, ajatus edes tän hirveen tavaramäärän omistamisesta kuvottaa mua.

Näihin mietteisiin on hyvä päättää tämä teksti, öitä!

 

 

 

Pitkiä ajatusprosesseja, pari kuppia teetä, suklaan murusia ympäri pöytää, vihko täynnä suttuisia ajatuksia, muutama syvä haukotus, kylmyyden tunne, oivalluksia menneisyydestä, kutittavat villasukat, kynttilöiden valo, uuden kirjan tuoksu, irtipäästämisen vaikeuksia, muutama revitty paperiarkki lattialla, väsymyksen tunne silmissä, tunnelukkojen avaamista, pöytään naputtamista hermostuneesti…

po3

po4

…uuden Voguen selailua tuntikaupalla, 4 kaatunutta kahvikuppia töissä, aikaisin heräämistä vapaapäivinä, rakastumista uuteen salaattipaikkaan, saman kappaleen toistamista yhteen putkeen muutaman viikon ajan, uusiin lakanoihin kääriytymistä…

po5

po1

…vaatekaapin totaalista siivousta, itseaiheutettu palovamma parilarautaan, hampaiden kulutusta puremalla niitä yhteen selkäkivun takia, toivekkaiden viestien lähettelyä omalle luotto kampaajalle, 3 rikottua puhelimen laturia parin viikon sisällä, vierashuone täynnä kuivumassa olevia maalauksia, uuden kirjan aloitamista, vaikka edellinen kirja on vasta aloitettu…

po

18 mennyttä hetkeä

 

real

 

Korttipelejä keskellä aivan ihanaa sisäpihaa, ratsastusta auringonlaskun aikaan, yhden seinän verran polaroideja, niitä rakkaimpia ihmisiä ja illallinen oman kullan kanssa.

 

pt2

 

Kiasman tunteita herättäviä ja leuan loksauttaja taidetta, kauan sitten ollut Helsingin pride ja kasa hymyileviä ihmisiä, kotibrunssi päiväunien kera, Lahden paras kahvila, minttu-inkivääri tee kamppilisähinnalla ja pala Helsingin katutaidetta.

STOP

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Välillä sitä jää vaan jumiin menneisyyteen. Sitä pysähtyy liiankin pitkäksi aikaa pohtimaan jotain mennyttä hetkeä, aivan turhaan. Päässä vaan kiertää sama kohtaus uudestaan ja uudestaan. Samat sanat tinnittävät päivästä toiseen korvan juurella, ilman taukoja. Halu kirjoittaa hetken repliikit uudestaan on palava, puhuttakaan niiden toteuttamisesta. Kaipuu sitä hetkeä kohtaan on kaikessa synkkyydessään erittäin vahva.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Joskus on enemmän kuin hyvä vaan pysähtyä hetkeksi aloilleen ja ottaa aikaa ihan vaan ajattelulle. Liian usein sitä vain juoksentelee paikasta paikkaan tajuamatta kuinka väsynyt oikeasti on (innolla odotellessa koeviikkoja sekä kirjoituksia).

Toisaalta joillain tuntuu olevan liikaakin aikaa ajattelulle, kun muidenkin henkilöiden asioiden pohtimiseen on aikaa. Vieläkään en ymmärrä, miksi ihmiset ei voi tulla kysymään suoraan, jos joku asia ihmetyttää. Pähkinän kuoressa mun elämä on koulussa ja töissä käymistä nukkumisen ohella. Ei sen ihmeellisempää, ihan normaalia elämää.

Vielä kumminkaan  koulu ei väsytä vaan ennemminkin kaipuu kesästä ja kaikesta, mitä jäi vielä kokematta. Kyllä sitä vapautta ja aikatauluttomuutta on jo ikävä. Ja ennen kaikkea huolettomuutta.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Menneisyyteen tarraaminen vie hirveän paljon energiaa, puhumattakaan kuinka paljon sen hetkisestä tilanteesta jää huomaamatta hienoja asioita. Kaikilla tuntuu vain olevan niin kiire, joko juosta menneisyyttään pakoon tai tapaamisesta toiseen, ettei ehdi edes tajuta ympärillä tapahtuvia asioita. Surullista.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Öitä!

 

KESÄ TULI, KESÄ MENI

Loma meni pitkälti töiden teossa ja muissa kaupungeissa pyöriessä. Jotenkin on todella huojentunut olo, että arkirytmi palaa. Silti tulee kyllä ikävä myöhäisiä aamuja, valvottuja öitä sekä kauempana asuvia kavereita, joita ei voikkaan enää nähdä joka viikko.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Tää kesä pisti mut miettimään kaverisuhteiden aitoutta, omia motiiveja ja arvoja. Ja ylipäätään, että mitä mä haluun tulevaisuudelta. Koulutuksen osalta on ollu selvät sävelet jo kolmannelta luokalta ala-asteelta asti. Sen osalta ollaan ihan sujut, muut asiat onki sitten vielä auki.

Sain mun rinnalle pari saman henkistä tyyppii, ja ai että mä olen iloinen heistä. Moni koulukaveri on jääny sivummalle ja pari muuta löytänyt tien ulos mun elämästä. Hyvä niin.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Kesä on myös sisältäny poikkeavaa enemmän tapaturmia. Ensimmäisenä virallisena lomapäivänä otettiin auton kanssa yhteen kolarin muotossa ja pari viikkoa sitten tulin astetta vauhdikkaammin hevosen selästä alas. Muita pikku kommelluksia mahtui myös mukaan, mutta vielä ollaan yhtenä kappaleena.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Tästä on hyvä jatkaa syksyyn ja uusiin mietteisiin!

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Henkilön Marianne Prepula kuva.

Chau!